Pienimpienkin värivivahde-erojen tunnistus

22.10.2019

Värikkäitä tuotteita käytetään etenkin paperi-, tekstiili, muovi- ja autoteollisuudessa. Jotta voitaisiin taata mahdollisimman korkea laatu, on pienimmätkin värierot usein tunnistettava luotettavasti valmistusprosessin aikana. Micro-Epsilonin uudet CFS2-M11- ja CFS2-M20-rengasmalliset anturit, joita käytetään CFO-ohjauselektroniikalla, saavuttavat värintunnistuksen tarkkuudessa aivan uuden tason. Rengasmalliset anturit on suunniteltu strukturoiduille ja kiiltäville metallipinnoille ja erittäin pienten värisävyerojen tunnistukseen mittaustarkkuudella ΔE ≤ 0.3.

Paperietikettien laadunvalvonta

Näitä innovatiivisia antureita käyttävät muun muassa modernien pakkausjärjestelmien ja etikettien valmistajat. Ennen etikettien kiinnittämistä paperietiketin laatu tarkistetaan, sillä siihen on saattanut tulla puutteita varastoinnin tai prosessivirheiden vuoksi. Tämän jälkeen paperille annetaan värin perusteella määritetty eränumero. Tätä varten paperin värisävy, valkoisuusaste tai keltaisuusindeksi on määritettävä tarkasti. Värisävyt ulottuvat beigestä valkoiseen kaikkine sävyineen ja pinnan tekstuuri vaihtelee mattapinnasta kiiltävään.

Tavallisille väriantureille näiden pienten värierojen tunnistaminen on haastavaa. Tavallisella valaisimella varustetut anturit valaisevat pinnan vain yhdestä suunnasta. Jos pinta on strukturoitu, tämä aiheuttaa värin epätasaisen heijastumisen. Tällöin ilmenee värieroja, sillä värisävy näyttää erilaiselta varjoisilla alueilla tai tarkastelukulman muuttuessa. Siksi anturi ei tallenna todellista väriä.

Uusi CFS2-värianturi on suunniteltu pinnasta riippumattomaan värintunnistukseen ja se tunnistaa luotettavasti myös eri valkoisen sävyt. CFS2-M20-rengasmallista anturia voidaan käyttää 10–100 mm:n mittausetäisyydeltä ja sen mittauspisteen koko on 10–66 mm. Laite asennetaan 22 asteen kulmaan, jolloin se valaisee halkaisijaltaan 20 mm:n ympyrämäisen mittausalueen. CFS2-M11-rengasmallinen anturi käyttää samaa mittausetäisyyttä, mutta tarjoaa vielä laajemman 67 asteen valaisukulman, jolloin mittauspisteen halkaisija voi olla 12–114 mm.

Rengasmallinen anturi valaisee tasaisesti strukturoidut kohteet, minkä ansiosta sillä saadaan tarkat mittaustulokset. Kun se yhdistetään colorSENSOR CFO -ohjauselektroniikkaan, dynaamisten prosessien valvonta on mahdollista jopa 30 kHz:n nopeudella. Toistettavuus on ohjauselektroniikasta riippuen ΔE ≤ 0,5 tai ΔE ≤ 0,3

colorSENSOR CFO -ohjauselektroniikalla varustetun CFS2-rengasmallisen anturin edut

  • Mittauspisteen tasainen valaisu
  • Erittäin tarkka värin tarkistus haastavilla materiaalipinnoilla
  • Tarkka värisävyjen tunnistus
  • Korkea teho yhdistettynä colorSENSOR CFO -sarjaan
  • Jopa 30 kHz:n mittausnopeudet
  • Modernit liittymät
  • Intuitiivinen käyttö
  • Erinomainen hinta-laatusuhde

MICRO-EPSILON SENSOTEST AB
Vantaankoskentie 14
01670 Vantaa, Finland
jouko.kuosmanen@micro-epsilon.fi
+358 40 8484 109